Sulje muistilappu
Siirry lomakkeeseen

V6 panospuhdistamo käyttää talousjäteveden puhdistamiseen biologista ja kemiallista reaktioita. Puhdistamo käsittelee puhdistettavan veden neljässä vaiheessajoita ovat: Esiselkeytysvaihe, Panosvaihe, Prosessivaihe ja Selkeytysvaihe.
Esiselkeytysvaiheessa puhdistamoon johdetusta vedestä painovoiman avulla erotetaan vettä keveämmät ja vettä raskaammat kappaleet. Kiintoaines painuu esiselkeytyssäiliön pohjalle ja keveämmät kappaleet jääveät kellumaan veden pinnalle. Luokkansa suurin esiselkeytyssäiliö mahdollistaa alhaisen veden virtausnopeuden jolloin kappaleilla on mahdollisuus laskeutua tehokkaasti jo puhdistusprosessin alkuvaiheessa.
Panosvaiheessa ohjausjärjestelmän avulla prosessisäiliöön johdetaan puhdistettava erä vettä (panos) prosessisäiliöön puhdistettavaksi. Panoksen koko on puhdistamon kuormituksesta johtuen noin 50-200 litraa kerrallaan.
Prosessivaiheessa prosessisäiliöön johdettua vettä ilmastetaan pumpulla, jotta saadaan aikaan biologinen reaktio. Biologisen reaktion aikana mikrobit kuluttavat puhdistettavasta panoksesta ravinteet ja typen poistavan reaktion, jonka jälkeen veteen lisätään fosforinpoistokemikaalia, joka sakeuttaa fosvorin prosessisäiliön pohjalle. Puhdistusprosessi päättyy selkeytysvaiheeseen.
Selkeytysvaiheessa puhdas vesi erottuu, jonka jälkeen se pumpataan pois prosessisäiliöstä poistopumpulla ja uusi panos on valmis puhdistettavaksi.
Seuraa V6 panospuhdistamon puhdistustuloksia Hajajätevesihankkeen sivuilla
Kapasiteetti: 900 litraa vuorokaudessa
Sähköliitäntä: 230 V, 1 -vaihe 10A
V6 panospuhdistamo tuotekorttiin
Varmista jätevesijärjestelmän huolellisella suunnittelulla, puhdistusteho ja helppo huollettavuus nyt ja tulevaisuudessa. Jätevesijärjestelmä mitoitetaan kiinteistösi koon mukaisesti, myös uusia tulevia omistajia varten.
Pipelife Ympäristö -kumppaneiden joukosta löydät alueesi erityispiirteet tuntevansuunnittelijan. Suunnittelijamme ovat tottuneet toimimaan saunattomasti asentajiemme kanssa. Pipelife Ympäristö -tuotteiden laaja valikoima mahdollistaa, että kiinteistösi tarpeisiin löytyy sopiva puhdistusjärjestelmä.
Täytä yhteydenottopyyntö ja lähin suunnittelijamme ottaa sinuun yhteyttä.
Sulje SeuraavaJätevesijärjestelmän toimivuus varmistetaan asiantuntevalla asennuksella. Kumppanimme asentavat valitsemasi järjestelmän asiantuntemuksella ja saumattomalla yhteistyöllä suunnittelijan kanssa.
Pipelife Ympäristö -kumppanuusohjelmassa mukana olevat asentajat ovat asiantuntevia ja koulutettuja.
Valitse tarpeeseesi sopiva Pipelife Ympäristö vedenpuhdistusjärjestelmä tuotehakukoneellamme ja välitä valintasi lähimmälle asentajalle.
Pipelife Ympäristö -järjestelmän voit hankkia nyt myös helposti ja kätevästi Pipelife-rahoituksen avulla. Edullisesta Pipelife-rahoituksesta voit kysyä Pipelife Ympäristökumppaneiltamme tarjouspyynnön yhteydessä. Pipelife Rahoituksen sinulle tarjoaa Pohjola-rahoitus.
Lue lisää Pipelife-rahoituksesta
Sulje Seuraava Edellinen
Toimiakseen tehokkaasti jätevedenpuhdistusjärjestelmäsi vaatii ajoittaisia huoltotoimenpiteitä.
Pipelife tarjoaa asiantuntevan ja osaavan huoltopalvelun tuotteidensa lisäpalveluna. Koulutetut alueellisesti toimivat huoltopalvelukumppaniyritykset varmistavat ammattitaidolla, että jätevedenpuhdistusjärjestelmäsi toimii moitteettomasti nyt ja tulevaisuudessa. Huoltopalvelun voit hankkia vuosisopimukseen perustuen tai kertakäyntinä. Katso alueesi huoltopalvelun tarjoaja täältä.
Huollon tueksi tarjoamme Pipelife Ympäristö Klubin, josta löydät huoltoohjeet, huoltokirjan ja asennusohjeet sähköisesti. Klubiin pääset täältä
Pipelife Ympäristötuotteiden varaosat ja huoltotuotteet saat verkkokaupastamme.
Sulje Seuraava Edellinen
Tiesithän että Pipelife Ympäristö -jätevesijärjestelmien hankintaan ja asennukseen on saatavissa avustuksia useista eri lähteistä. Jätevesijärjestelmien hankintaan ja uudistamiseen liittyviä avustuksia myöntävät alueelliset ympäristökeskukset, alueelliset ympäristövirastot ja kunnat.
Lue lisää avustusmahdollisuuksista täältä
Sulje Edellinen