Maahanimeyttämö

PErinteinen vedenpuhdistusmenetelmä

Jäteveden maahanimeyttämö (Maa-Sarjan Imeytysputkipaketti) on jäteveden puhdistuslaitteisto, jossa saostussäiliöllä erotettu talousjätevesi imeytetään maaperän kerroksiin puhdistumaan ennen sen kulkeutumista pohjaveteen. Maahan imeytyksessä hyödynnetään maa-ainesten luonnollista kerrostumista ja saadaan aikaan perinteinen jäteveden puhdistusprosessi. Maaimeytyksellä voidaan oikeissa olosuhteissa saavuttaa jätevesiasetuksessa asetetut puhdistustulosvaatimukset.

Maahan imeytyksessä maaperän kerroistuneisuus ja sopivat luonnon olesuhteet mahdollistavat veden jakautumisen ja mikrobitoimintaan perustuvan orgaanisen aineen hajoamisen. Maahanimeytyksessä jäteveden orgaaniset ainekset puhdistetaan maa-ainesten kerroksiin muodostuvassa mikrobikerroksessa. Hapettamalla imeytyskerrosta saadaan ylläpidettyä tehokasta mikrobiprosessia ja poistettua typpeä. Veteen liuennut fosfori sitoutetaan rakeiseen maa-ainekseen ja puhdistunut vesi painuu edelleen alempiin maakerroksiin.

Maahan imeyttämöä suunniteltaessa on otettava huomioon:

  • että maaperä johtaa jätevettä ja soveltuu imeyttämiseen ja mahdollistaa luonnollisen mikrobikerroksen muodostumisen
  • ettei imeytetty vesi kulkeutuisi kenenkään vedenottamoon tai kaivoon

Alkuun

Lähetä muistilista Tulosta muistilista

Suunnittelu

Varmista jätevesijärjestelmän huolellisella suunnittelulla, puhdistusteho ja helppo huollettavuus nyt ja tulevaisuudessa. Jätevesijärjestelmä mitoitetaan kiinteistösi koon mukaisesti, myös uusia tulevia omistajia varten.

Pipelife Ympäristö -kumppaneiden joukosta löydät alueesi erityispiirteet tuntevansuunnittelijan. Suunnittelijamme ovat tottuneet toimimaan saumattomasti asentajiemme kanssa. Pipelife Ympäristö -tuotteiden laaja valikoima mahdollistaa, että kiinteistösi tarpeisiin löytyy sopiva puhdistusjärjestelmä. 

Täytä yhteydenottopyyntö ja lähin suunnittelijamme ottaa sinuun yhteyttä.

Sulje Seuraava

Asennus

Jätevesijärjestelmän toimivuus  varmistetaan asiantuntevalla asennuksella. Kumppanimme asentavat valitsemasi järjestelmän asiantuntemuksella ja saumattomalla yhteistyöllä suunnittelijan kanssa.

Pipelife Ympäristö -kumppanuusohjelmassa mukana olevat asentajat ovat asiantuntevia  ja koulutettuja.
Valitse tarpeeseesi sopiva Pipelife Ympäristö vedenpuhdistusjärjestelmä tuotehakukoneellamme ja välitä valintasi lähimmälle asentajalle.

Sulje Seuraava Edellinen

Rahoitus

Pipelife Ympäristö -järjestelmän voit hankkia nyt myös helposti ja kätevästi Pipelife-rahoituksen avulla. Edullisesta Pipelife-rahoituksesta voit kysyä Pipelife Ympäristökumppaneiltamme tarjouspyynnön yhteydessä. Pipelife Rahoituksen sinulle  tarjoaa Pohjola-rahoitus.

Lue lisää Pipelife-rahoituksesta

 

Sulje Seuraava Edellinen

Huoltosopimukset

Toimiakseen tehokkaasti jätevedenpuhdistusjärjestelmäsi vaatii ajoittaisia huoltotoimenpiteitä.

Pipelife tarjoaa asiantuntevan ja osaavan huoltopalvelun tuotteidensa lisäpalveluna. Koulutetut alueellisesti toimivat huoltopalvelukumppaniyritykset varmistavat ammattitaidolla, että jätevedenpuhdistusjärjestelmäsi toimii moitteettomasti nyt ja tulevaisuudessa. Huoltopalvelun voit hankkia vuosisopimukseen perustuen tai kertakäyntinä. Katso alueesi huoltopalvelun tarjoaja täältä.

Huollon tueksi tarjoamme Pipelife Ympäristö Klubin, josta löydät huoltoohjeet, huoltokirjan ja asennusohjeet sähköisesti. Klubiin pääset täältä

Pipelife Ympäristötuotteiden varaosat ja huoltotuotteet saat verkkokaupastamme. 

 

Sulje Seuraava Edellinen

Avustukset

Tiesithän että Pipelife Ympäristö -jätevesijärjestelmien hankintaan ja asennukseen on saatavissa avustuksia useista eri lähteistä. Jätevesijärjestelmien hankintaan ja uudistamiseen liittyviä avustuksia myöntävät alueelliset ympäristökeskukset, alueelliset ympäristövirastot ja kunnat.

Lue lisää avustusmahdollisuuksista täältä

Sulje Edellinen