Great Place to work 2011

Great Place to work 2011

pe 11. helmikuuta 2011 11.52.00

logo_list_finland_pieni-450.jpg

Pipelife Finland sijoittui toistamiseen kolmanneksi Great Place to Work kilpailussa. Suomen parhaat työpaikat 2011 valittiin 10.2. Great Place to Work Institution Finland Oy:n toimesta.

Menestyjien joukossa palkittiin Pipelife Finland Oy, joka saavutti jälleen kolmannen sijan työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja luottamusta mittaavan tutkimuksen yleisessä (50-500 työntekijää työllistävät yritykset) sarjassa. Kilpailuun osallistui vuonna 2011 137 yritysta. Tuotantoyrityksistä Pipelife sijoittui parhaalle sijalle. 

Pipelife Finland Oy osallistui kilpailuun nyt kolmannen kerran ja onnistui säilyttämään viime vuotisen sijoituksensa. Vuonna 2009 yritys sijoittui 11. sijalle. Pipelife osoitti jälleen, että myös perinteisten toimialojen yrityksistä voidaan tehdä loistava työpaikka, jossa työntekijät viihtyvät ja saavat aikaan hyvää tulosta.

Pipelife kiittää kaikkia työntekijöitään erinomaisen tuloksen saavuttamisesta!

Lähetä muistilista Tulosta muistilista

Suunnittelu

Varmista jätevesijärjestelmän huolellisella suunnittelulla, puhdistusteho ja helppo huollettavuus nyt ja tulevaisuudessa. Jätevesijärjestelmä mitoitetaan kiinteistösi koon mukaisesti, myös uusia tulevia omistajia varten.

Pipelife Ympäristö -kumppaneiden joukosta löydät alueesi erityispiirteet tuntevansuunnittelijan. Suunnittelijamme ovat tottuneet toimimaan saunattomasti asentajiemme kanssa. Pipelife Ympäristö -tuotteiden laaja valikoima mahdollistaa, että kiinteistösi tarpeisiin löytyy sopiva puhdistusjärjestelmä. 

Täytä yhteydenottopyyntö ja lähin suunnittelijamme ottaa sinuun yhteyttä.

Sulje Seuraava

Asennus

Jätevesijärjestelmän toimivuus  varmistetaan asiantuntevalla asennuksella. Kumppanimme asentavat valitsemasi järjestelmän asiantuntemuksella ja saumattomalla yhteistyöllä suunnittelijan kanssa.

Pipelife Ympäristö -kumppanuusohjelmassa mukana olevat asentajat ovat asiantuntevia  ja koulutettuja.
Valitse tarpeeseesi sopiva Pipelife Ympäristö vedenpuhdistusjärjestelmä tuotehakukoneellamme ja välitä valintasi lähimmälle asentajalle.

Sulje Seuraava Edellinen

Rahoitus

Pipelife Ympäristö -järjestelmän voit hankkia nyt myös helposti ja kätevästi Pipelife-rahoituksen avulla. Edullisesta Pipelife-rahoituksesta voit kysyä Pipelife Ympäristökumppaneiltamme tarjouspyynnön yhteydessä. Pipelife Rahoituksen sinulle  tarjoaa Pohjola-rahoitus.

Lue lisää Pipelife-rahoituksesta

 

Sulje Seuraava Edellinen

Huoltosopimukset

Toimiakseen tehokkaasti jätevedenpuhdistusjärjestelmäsi vaatii ajoittaisia huoltotoimenpiteitä.

Pipelife tarjoaa asiantuntevan ja osaavan huoltopalvelun tuotteidensa lisäpalveluna. Koulutetut alueellisesti toimivat huoltopalvelukumppaniyritykset varmistavat ammattitaidolla, että jätevedenpuhdistusjärjestelmäsi toimii moitteettomasti nyt ja tulevaisuudessa. Huoltopalvelun voit hankkia vuosisopimukseen perustuen tai kertakäyntinä. Katso alueesi huoltopalvelun tarjoaja täältä.

Huollon tueksi tarjoamme Pipelife Ympäristö Klubin, josta löydät huoltoohjeet, huoltokirjan ja asennusohjeet sähköisesti. Klubiin pääset täältä

Pipelife Ympäristötuotteiden varaosat ja huoltotuotteet saat verkkokaupastamme. 

 

Sulje Seuraava Edellinen

Avustukset

Tiesithän että Pipelife Ympäristö -jätevesijärjestelmien hankintaan ja asennukseen on saatavissa avustuksia useista eri lähteistä. Jätevesijärjestelmien hankintaan ja uudistamiseen liittyviä avustuksia myöntävät alueelliset ympäristökeskukset, alueelliset ympäristövirastot ja kunnat.

Lue lisää avustusmahdollisuuksista täältä

Sulje Edellinen